Uskon että julkinen sektori tuottaa terveydenhuoltopalveluja nykyistä laajemmassa mittakaavassa. Ainakin lainsäädäntöhankkeet painottavat tällä hetkellä sitä suuntausta. Yksityinen sektori on kytketty kokonaisuuteen vahvasti mukaan sillä, että esim. hoitotakuun puitteissa palvelu on pystyttävä tarjoamaan asiakkaalle tietyn ajan kuluessa. Jos sitä ei pystytä tarjoamaan omana palveluna, se on tarjottava ostopalveluna, jolloin yksityinen puoli on heti kokonaisuudessa tiiviissä kytkyssä mukana ja asiakas saa itse valita palvelun tuottajansa.
Vihreille olennaista on se, että palveluketjut ovat yhtenäisiä, että tieto kulkee eri toimijoiden välillä ja että asiakas saa tarkoituksenmukaisia ja laadukkaita palveluita – riippumatta siitä, tuottaako palveluita julkinen vai yksityinen toimija. Vastuullisten hankintojen ja fiksun yhteistyön kautta yritykset ja kolmannen sektorin toimijat ovat hyvinvointialueilla tärkeitä kumppaneita palveluiden tuottamisessa asukkaille. Verokikkailua, ympäristöhaittoja ja ihmisoikeusloukkauksia voidaan ehkäistä huomioimalla kilpailutusten pisteytyksissä myös ilmastovaikutukset, verojalanjälki, työvoiman kohtelu ja ympäristönsuojelu.
Laatu edellä taloudellisesti. Kilpailutuksissa on painotettava ennen kaikkea laatua ja huolehdittava, että myös pienet ja paikalliset yritykset pystyvät niihin osallistumaan. Meillä on liikaa huonoja esimerkkejä hinnan perässä tehdyistä ulkoistuksista. Palvelun laadun ja potilas- ja asiakasturvallisuuden puutteet ovat tulleet loppupelissä paljon kalliimmaksi, kuin se että kilpailutuskriteereissä olisi alunperin hinnan sijaan korostettu laatua. Palvelut on pyrittävä tuottamaan tuottamaan optimaalisesti ja taloudellisesti asiakastarpeeseen nähden.
Ensiarvoisen tärkeää olisi, että hyvinvointialueemme palvelukokonaisuus ja palvelun laatu on kautta linjan sellaista, että asiakas haluaa asioida omalla alueellamme, eikä lähde hakeutumaan muualle. Maakunnasta ulos virtaava raha olisi saatava kääntymään sisäänpäin virtaukseksi. Tässä palvelun laadulla ja palvelukokemuksella on iso merkitys. Meidän pitää onnistua työnantajana ja saada osaajat meille. Työnantajakuvamme pitää olla veto- ja pitovoimainen. Henkilöstö on se porukka, joka nämä kaikki sote-uudistukselle asetetut jalot tavoitteet lopulta tuottaa meille käytännön palveluiksi.
Ennaltaehkäisyyn on myös tosiasiallisesti panostettava, koska sillä voidaan saada parhaiten aikaan suuria kansanterveydellisiä ja – taloudellisia säästöjä. Reaalipolitiikassa terveyden edistämiseen ei tähän päivään asti ole juurikaan panostettu ja tätä velkaa parhaillaan niitämme esim. mielenterveyspuolella. Kun rahat on vähissä, on vaikeaa satsata etupainotteisesti asiaan, jonka hyöty ja tulokset eivät ole tässä hetkessä mitattavissa.
Kuluja saadaan hallintaan rakenteita ja toimintakulttuuria uudistamalla. Nykyinen siiloutunut järjestelmä on kallis tapa tuottaa palveluita. Siiloutuneessa järjestelmässä henkilöstö työskentelee rinnakkain eri hallinnonaloilla omien budjettien, työtilojen, työvälineiden, tavoitteiden ja suunnitelmien ohjaamana. Asiakas on kaikilla yhteinen, mutta järjestelmä ei keskustele keskenään tai asiakkaan kanssa siitä, millainen palvelu hyödyttäisi häntä itseään parhaiten. Toisille sopii etä- ja digipalvelut, toisille lähivastaanotto, toisille palvelu kotiin ja toisilla onnistuu kulkeminen laadun perässä pidemmällekin. Tärkeää on, että hyvinvointialueen palveluverkko pystyy vastaamaan näihin erilaistuneisiin tarpeisiin mahdollisimman hyvin ja taloudellisesti kannattavasti.
Laadusta pitää pitää kiinni. Asiakkaan ei pidä joutua laadun valvojaksi. Palveluiden tuotantoa on seurattava yhdenmukaisilla kriteereillä ja läpinäkyvästi ja omavalvonnan pitää olla kunnossa. Epäkohtiin on puututtava viipymättä ja niiden ilmoittamisesta on tehtävä mutkatonta sekä asiakkaille että henkilökunnalle.
Raha syntyy työstä, elinvoimasta ja veronkannosta. Tässä maakuntamme pitää onnistua. Haasteenamme on ikääntyvä maakunta ja se, että maakunnastamme on helppo lähteä asioimaan naapurimaakuntiin. Asiaan siis oleellisena osana liittyy myös aluepolitiikka ja se, että onnistumme houkuttelemaan Kanta-Hämeeseen veronmaksajia.