Yhteiskuntapolitiikka pääaineena ja kansalaisyhteiskunnan erityiskysymyksiin syventyminen yliopistossa oli samalla sekä siunaus että kirous. Nämä ainevalinnat opettivat näkemään vahvasti epäkohdat, jotka vallitsevat julkisivujen takana niin yhteiskunnassa ylipäätään kuin talousjärjestelmässä, hallinnan ja hallinnon rakenteissa ym.ym.
Epäkohtien tunnistamisesta ja tiedostamisesta on kuitenkin pitkä matka siihen, että asiat tosiallisesti muuttuisivat paremmiksi.
Edessä on totutun ja tutun murtaminen, jonka puolustajina toimivat ne, jotka ovat kaikesta kanssasi lähtökohtaisesti eri mieltä, mutta myös ne, jotka ovat kanssasi samaa mieltä. Sama pätee oikeastaan kaikkeen yhdistystoimintaan, kansalaisvaikuttamiseen, politiikkaan ja vaikuttamistyöhön. Ensin sinun pitää vakuuttaa omasi ja sen jälkeen sinun pitää vielä vakuuttaa muutkin, jotta asiat tosiasiallisesti muuttuisivat. Totutun ja tutun muuttaminen joksikin uudeksi ei ole mikään helppo tehtävä. Totuus on se, että asiat muuttuvat vain pieni askel kerrallaan. Joskus kuitenkin ilmenee yhtäkkinen isompi yhteiskunnallinen muutos, joka uudistaa ajatteluamme, arvoja ja asenteitamme kertaheitolla toisenlaiseksi. Näiden isompien mullistusten välillä, asiat etenevät kaksi askelta eteen, yksi taakse menetelmällä.
Liian radikaalit näkemykset kohtaavat aina voimakasta vastarintaa, oli kyse kuinka hyvästä asiasta hyvänsä. Tästä syystä kaikessa vaikuttamistyössä pitäisi pyrkiä mielummin pliisuun samanmielisyyteen ja konsensukseen, joka tosiasiallisesti on parhain ja toimivin keino saada asioita edistettyä eteenpäin. Kun eri mieltä olevat löytävät jossakin asiassa samanmielisyyden, he sitoutuvat sen edistämiseen kimpassa. Vain sitoumus ja yhteistyö vievät asioita tosiasiallisesti eteenpäin.
Etenemistahti on se, mikä saa monet turhautumaan, kun tosiallisesti haluaisi hetkessä saada aikaan parannuksia, jotka hyödyttäisivät monia.
Malttia, malttia 🙂