Olen nyt toista kautta Kuntien eläkevakuuttajan Kevan vihreän valtuustoryhmän varavaltuutettu. Näihin ylikunnallisiin luottamustoimiin on kuntavaalien jälkeen järjestetty erillishaut, joihin jokainen vihreä on voinut ilmaista kiinnostuksensa.
Eläkeasiat ovat kiinnostaneet minua työmarkkinajärjestössä työskentelevänä aina. Olen sote-alan ammattilaisena ihmetellyt suuresti miten samanaikaisesti haikaillaan pidempien työurien ja työssä jaksamisen perään saman aikaisesti kun ihmiset väsyvät työssään parhaimpina työvuosinaan, jopa työkyvyttömyyseläkkeelle asti. Myös eläkkeiden rahoittaminen ja siihen liittyvät teemat (vastuullinen eläkevarojen sijoittaminen, eläkkeiden riittävyys jne.) ovat kiinnostavia. Ymmärryksen ja ajattelun avartamiseksi, sekä paremman eläkepolitiikan rakentamiseksi olen ilmaissut kiinnostukseni näihin luottamustoimiin. Riihimäen vihreänä varavaltuutettuna olen tullut valittua Kevaan varavaltuutetuksi.
Olemme Vihreän Keva-ryhmän kanssa kokoontuneet muutaman kerran Järsössä Kevan 80-luvulla rakennetuissa edustustiloissa. Paikka on oman aikansa hieno taidonnäyte. Viimeisin tapaaminen järjestettiin tällä viikolla. Meillä oli ohjelmassa strategiajohtajan katsaus Kevan strategia uudistukseen, luento Kevan vastuullisesta sijoittamisesta ja Kevan toimari Kianderin katsaus ajankohtaisista asioista. Todella mielenkiintoinen reissu, joka antoi taas paljon ajattelemisen aihetta.
Luonnollisesti nostin tässäkin tapaamisessa keskusteluun sote-alan kestämättömän tilanteen, mikä on tunnistettu myös Kevassa. Suuri yhteinen huoli liittyy demografiseen muutokseen ja alan veto- ja pitovoimaongelmiin. Varsinaiset työkyvyttömyyseläkemäärät eivät ole nousseet, mutta muuten alalla on merkittäviä tulevaisuushaasteita. Hyvinvointialueella palveluverkkoasiat tulevat pakosti tarkasteluun sen johdosta, että jo lähitulevaisuudessa henkilökuntaa ei yksinkertaisesti riitä nykyisen verkon ylläpitoon. 20-30% henkilöstövaje vaatii pakollista priorisointia tulevaisuudessa, jotta asiakas- ja potilasturvallinen palvelu voidaan turvata.
Tätä olen tässä myös itse ounastellut. Kulujen karsimiseksi päädyttiin 2000-luvulta alkaen hoitopaikkojen supistamiseen ja kotihoitoon panostamiseen. Nyt kuitenkin alkaa vahvasti näyttää siltä, että kotihoitoon on kaikista vaikein löytää työntekijöitä. Työ on raskasta ja on varmasti koventunut siitä kokemuksesta, mikä itselleni on kotihoitovuosista kertynyt. Jo silloin 2000-luvun alussa juostiin paikasta toiseen kieli vyön alla ja aikaa kunnon kohtaamiseen ei juuri ollut. Omien aktiivityövuosien jälkeen kotihoito ja -hoiva on pilkottu ja palasteltu yksittäisiksi tehtäväkokonaisuuksiksi = hoiva, hoito, pyykkäys-, siivous- ja kaupassa käyntipalvelut erikseen. Tämä palastelu on johtanut siihen, että ihmisen kotona ravaa jos jonkinlaista porukkaa ja kenelläkään heistä ei ole aikaa kuin pakollisen tekemiseen. Ihminen ihmisenä jää kohtaamatta.
Minun mielestäni kaikkien sote-palvelujen ja toimintojen keskiössä tulee olla asiakas- ja potilasturvallinen työ. Sen edellytykset pitää turvata kaikissa työ- ja toimintaympäristöissä. Mielenkiinnolla seuraan päättäjänä kotihoidon tilannetta. Meillä on vuosi vuodelta enemmän avun tarvitsijoita, mutta löytyykö joka paikkaan tekijöitä?
Kohtaako työntekijöiden työuraintressit poliittisten päätöstetekijöiden ajatuksia? Kuntapoliitikot halusivat viime vuosikymmenten aikana kuluhallinnan johdosta painottaa ja panostaa kotihoitoon, jolloin laitos- ja osastohoitopaikkoja päädyttiin ajamaan alas. Kotona hoitaminen on paljon halvempaa kuin laitoksessa hoitaminen. Jos työtekijöitä ei kotihoitoon kuitenkaan ole, ja asiakkaan hoito- ja hoiva palvelut kärsivät puutteellisen palvelun johdosta, se tulee loppupeleissä kalliimmaksi yhteiskunnalle komplisoituneena hoidon tarpeena. Asiakas hakeutuu päivystykseen ja raskaaseen sairaanhoitoon jatkuvasti, koska hänen asiansa ei tule kotona kohdatuksi eikä hoidetuksi.
Ajatus kotihoitoon panostamisesta on niin kauan hyvä, kun ammattitaitoista ja koulutettua henkilökuntaa on saatavilla ja asiakas- ja potilasturvallisuus pystytään sitä kautta turvaamaan. Työntekijöillä tulee olla perusosaaminen lääkehoidosta ja ymmärrys terveyden ja sairauden etiologiasta ja potilogiasta jne. Kenellä tahansa kaduntallaajalla tätä ymmärrystä ei ole ja kuka tahansa ei voi siis tehdä laadukasta ja vaikuttavaa hoiva- ja hoitotyötä, vaikka tällaistakin argumenttia näen nykyään aktiivisesti viljeltävän.
Meillä päättäjillä on mahdollisuus panostaa kotihoitoon, jolloin esim. lääkäripalveluita vietäisiin sinne aktiivisemmin. Jos nämä uudistus- ja panostusajatukset ja kotihoito työpaikkana ei kuitenkaan kohtaa työntekiöiden omia urahaaveita, niin sinne ei löydy tekijöitä, vaikka tekisimme millaisia päätöksiä. Jos työntekijöitä ei löydy, niin joudummeko palauttamaan kapasiteettia enemmän osasto- ja laitoshoitoon, jos sinne löytyy tekijöitä ja sitä kautta turvallinen palvelu mahdollistuu? Lähitulevaisuus tuo nämä asiat meidän päättäjien eteen päätettäväksi. Mitä sinä päättäisit?
Keva:
Työtä on mutta riittääkö tekijöitä?
Näin julkinen ala eläköityy
