”Lääkäri Terhi Wuolijoen näkemien asiakirjojen perusteella Jaffin kaksi vuotta kestäneen tutkintavankeuden aikana on jätetty käyttämättä kaikki kuntouttavat ja korjaavat toimenpiteet, joilla olisi mahdollista ehkäistä rikoksia tulevaisuudessa. – Auttaako se, että lisätään poliisien määrärahoja, joiden avulla saadaan kiinni yhä enemmän nuoria jengiläisiä, jos heihin ei pyritä vaikuttamaan millään tavalla vankeusaikana, Wuolijoki kysyy.” Lähde Iltalehti
Tämä Milan Jaffista kertova juttu sai minussa ajatukset ja kirjoittamishalut liikkeelle. Luettuani jutun, voin kauhukseni todeta että lopulta vankilasta kävelee ulos jotain pahempaa kuin sinne alun perin meni. Vuosien rääkkäys ja pahoinpitelyt niin kantaväestöön kuuluvien kuin maahanmuuttajavankienkin taholta ja vartioiden välinpitämättömyys eivät voi olla vaikuttamatta psyykkeen ja siihen vihan määrään, mikä tuolla kokemuksella pääsee mieleen kehittymään. Jokainen voi miettiä asiaa ihan omalle kohdalle.
Siinä ei poliisin määrärahojen ja vakanssien lisäys auta, jos ihan itse tullaan omilla toimintatavoilla kasvatettua ja vahvistettua ainesta, joka todistetusti on yhteiskunnalle vaarallista. Olen aina sanonut että varhaisella puuttumisella, etsivällä työllä, ennalta ehkäisyllä ja kuntoutuksella on koko sosiaali- ja terveydenhuollon palvelujärjestelmässä ja nuorisotyössä ihan perusteltu paikkansa. Jostain syystä näihin palveluihin ei koskaan tunnu olevan haluja panostaa ja satsata määrärahoja. Mielummin selitellään ja pyristellään, kun on (rumasti sanottuna) paskat jo housussa.
Aikuisiällä on paljon vähemmän mahdollisuuksia kuntoutua vankilassa tai muuallakaan ulos jo muodostuneista ongelmallisista toimintamalleista, asenteista, tavoista jne. Niistä eroon pääsy vaatisi yksilötason muutosten lisäksi lähes koko sosiaalisen verkoston (perhe, ystävät, kaverit, jengiläiset…) uusiksi laittamista, mikä on monelle tekemätön paikka. Jotkut onnistuu, moni ei. Sama pätee moniin muihinkin elämäntapoihin liittyviin muutospyrkimyksiin. Ei se ole niin helppoa laihduttaa, luopua päihteistä tai vaikka kiroilla vähemmän, jos kaverit ja perhe jatkavat vieressä entiseen malliin. Siksi näitä panostuksia pitäisi tehdä varhaiseen puuttumiseen ja ennalta ehkäisyyn jo paljon varhaisemmassa vaiheessa, erityisesti lapsiperheiden ja nuorten palveluihin. Lapsuusvaiheessa tällaisiin kehityskulkuihin pystytään puuttumaan ennakolta.
Myös kotoutumiseen ja kielikoulutukseen tulisi panostaa niistä leikkaamisen sijaan. Maahanmuuttaneisiin jos keihin pitäisi panostaa, jottei tällaista eritytymis- ja jengiytymiskehitystä pääsisi edes syntymään. Lasten vanhemmat ja yksinäiset maahan tulijat tarvitsevat tehostetusti apua ja tukea suomalaiseen yhteiskuntaan integroitumisessa, jotta he voisivat omaksua länsimaisen yhteiskunnan arvot ja periaatteet ja lähteä tietoisella tavalla kasvattamaan lapsiaan ja elämään toisin kuin lähtömaan kulttuuri ja arvot ovat ohjanneet tekemään.
Samaan syssyyn vielä totean, että eikö kehitysapuunkin olisi kannattavaa panostaa? Eikö näitä ongelmia olisi kannattavampaa pyrkiä korjaamaan niiden syntysijoilla ennen kuin ihmiset ovat pakotettuja lähtemään liikkeelle hakemaan turvaa ja elinmahdollisuuksia toisaalta?