Hämeen Sanomat julkaisi tilaston aluevaltuutettujen läsnä- ja poissaoloista. Omalla kohdallani poissaolojen määrä taisi olla viisi kappaletta (en pääse lukemaan artikkelia). Määrä kuulostaa totuuden mukaiselta. Aloin oikein pohtia millaisista syistä minulle on tullut poissaoloja aluevaltuustosta.

v. 2022 veljeni teki itsemurhan heinäkuussa. Muistelisin, että elokuulle sijoittui joitakin aluevaltuuston kokouksia tai seminaareja joista olin poissa, koska en surussani kyennyt niihin osallistumaan.

Poissaoloja on tullut sosiaalityön aineopintoihin liittyvien Porissa järjestettyjen seminaarien johdosta. Aluevaltuutetuksi valittua tultuani halusin kerryttää lisäymmärrystä sosiaalityöstä, koska se jää usein lapsipuolen asemaan päätöksiä tehtäessä. Läsnäoloa vaativia seminaareja järjestetään harvakseltaan, mutta niissä on läsnäolopakko. Porista klo 16:15 lähtevällä junalla ei ennätä aluevaltuuston kokoukseen, joten näissä tilanteissa olen kutsunut varan paikalle.

Toukokuun valtuusto jäi väliin, koska irtisanouduin Tehyn terveyspoliittisen asiantuntijan tehtävästä ja tähän liittyvät minulle järjestetyt läksiäisjuhlat oli aluevaltuuston kanssa päällekkäin. En tohtinut jättää välistä.

Suunnittelen elämääni pitkällä aikavälillä eteenpäin. MM. tänä keväänä tulii myyntiin liput Brit Floydin keikalle ja syksyn aluevaltuuston päivämääriä ei lippuja ostaessa ollut tiedossa. Kuinka ollakkaan, konsertti sattui juuri aluevaltuustopäivälle. Tähän pyysin ilman muuta varajäsenen paikalle, koska näen tärkeää viettää aikaa  yhdessä perheen jo kotoa muuttaneiden lasten ja aviomiehen kanssa perheyksikkönä. Pettymys olisi ollut suuri, jos äiti olisi jättäytynyt yhdessä suunnitellusta, sovitusta ja maksetusta retkestä pois.

Summasummarum. Poissaoloja on. Syyt ovat edellä mainitun laisia ja joillekin ne ovat hyväksyttäviä syitä ja toisille taas eivät. Poissaoloissa on myös yksi tärkeä elementti.  Näen tärkeäksi sen, että näin pienessä valtuustoryhmässä (3 varsinaista ja 3 varaa) varavaltuutetut pääsevät osallistumaan aluevaltuuston kokouksiin. Siellä on paljon hyvää osaamista, joka ansaitsee tulla kuulluksi ja osaksi päätöksentekoa. Tämä toteutuu vain sillä tavalla, että varsinaisella valtuutetulla on este ja vara kutsutaan kokoukseen tilalle edustamaan sekä ryhmää että omia ajatuksiaan.