Ajatuksia tästä artikkelista.
Kiusaamisen jäljet seuraavat pitkälle aikuisikään. Mun vakavaa koulukiusaamista kokenut pikkuveli teki itsemurhan 34-vuotiaana. Itsemurhakirjeessään hän kuvasi, miten mieli oli mennyt paskaksi ja muuttunut mustaksi koulukiusaamisesta ja ei missään elämänvaiheessa enää palautunut ennalleen.
Tässä ajassa mua häiritsee lukea somen kommenttikenttiä, missä tavan äidit, isät, mummot, vaarit, nuorukaiset ja neitokaiset surutta kiusaavat, haukkuvat, arvostelevat, aukovat päätä ja käskevät kanssaihmisiä tappamaan itsensä syystä tai toisesta. Kiusaamisesta on tullut ikään kuin normaali tapa toimia, josta ei sen kummemmin tunneta tarvetta kantaa vastuuta. Asiaa perustellaan sananvapaudella.
Samat tyypit moralisoivat ja jeesustelevat, miten koulukiusaaminen on rumaa ja kouluun pitäisi saada kovemmat rangaistukset kiusaamiseen puuttumiseksi.
Peruskäytöstavat ja suhtautuminen muihin ihmisiin ja elämään opitaan pääsääntöisesti kotoa ja omasta kasvuympäristöstä. Koulu voi tehdä parhaansa, mutta ihmeisiin sekään ei pysty.