Terveydenhoitajana perehdyin aikoinaan aika paljonkin varhaisen vuorovaikutuksen tematiikkaan.
Vauva-ajan kasvuympäristö ja siellä tapahtuvat tapahtumat vaikuttavat vahvasti vauvan kehittyviin aivoihin. Laiminlyönnit, tarpeiden huomiotta jättäminen, hyväksikäyttö ja turvattomuus vaikuttavat vahvasti lapsen persoonan kehittymiseen.
Vaikka muistikuvat eivät selkeitä vauvavuosilta olekaan, niin kokemusmaailma sieltä ajalta tallentuu perustavanlaatuiseina ns. selkärankaan ja vaikuttaa sieltä suoraan ja epäsuorasti koko myöhempään elämään.
Näiden asioiden parissa kipuillaan sitten myöhemmin kouluongelmina, häiriökäyttäyttymisenä, mielenterveyshaasteina jne. Osa asioista on tietenkin myös ns. ”joukossa tyhmyys tiivistyy”- tyyppisiä, mutta osa ongelmakäytöksestä ja valituista toimintamalleista pohjaa siihen, että perusluottamus elämää kohtaan on mennyt rikki jo varhaisilla elinvuosilla. Keho muistaa ja oireilee.