Monessa paikassa on toivottu ehdokkailta selkeää visiointia siitä millaisia asiakokonaisuuksia he haluaisivat aluevaltuutettuna ajaa. Lähestyin tätä teemaa oman työurani kautta, mikä tuo näkyväksi kompetenssini aluevaltuutetun tehtävään. Toivottavasti tämä kirjoitus helpottaa sinua, kun pohdit omaa ehdokasvalintaasi.
Valmistuin lähihoitajaksi sairaanhoidon ja huolenpidon koulutusohjelmasta 12 / 1999. Ensimmäinen alan työpaikkani oli Helsingissä Engelin kotihoivassa, missä pääsin tekemään niin kotipalvelua, kuin kotisiivouksiakin. Kotisiivoukset oli kyllä melkoinen näköalapaikka erilaisiin yhteiskuntatodellisuuksiin. Yhtenä päivänä raivasimme sosiaalisiivouksissa aivan järkyttävässä kunnossa olevia asuntoja ja seuraavana päivänä luuttuttiin Westendin lukaaleja ja siliteltiin kauluspaitoja.
Engeliltä siirryin töihin Helsingin kaupungin tehostettuun kotihoitoon, tehkoon, Kaarelan alueelle. Tehkossa työskentelin hoitajana ja sijaistin kotihoidon koordinoijaa esihenkilötehtävissä. Tehko oli kiva palvelukonsepti. Siinä nimittäin sama henkilö vastasi yhdellä käynnillä kaikista asiakkaan tarpeista. Yksi käynti saattoi pitää sisällään niin lääkkeenjakoa, haavojen ja avanteiden hoitoa, peseytymisessä avustamista, siistimistä, kaupassa käyntiä ja ruokailussa avustamista. Näen, että tällaista sen kotipalvelun kuuluisi ollakin. Nykyinen pikkuosiin pilkottu järjestelmä ja on johtanut siihen, että yhden ihmisen luona ravaa useita eri ihmisiä ja kenellekään ei ole varattu työaikaa juuri kuin sen yhden yksittäisen tehtävän suorittamiseen. Erästä työuralla kohtaamaani mummoa lainatakseni, koti on kuin hollitupa. Vaikka kävijitä on monia, ihminen on yksin ja eikä tule ajatuksineen ja tarpeineen kohdatuksi. Olen usein miettinyt, että jos joskus perustaisin oman yrityksen, se olisi tällainen asiakkaan tarpeet kokonaisvaltaisesti huomioiva kotipalvelu / kotisairaanhoito yhdistelmä, missä olisi aidosti aikaa kohdata ajan kanssa.
Lapseni syntyivät 2002 ja 2003. Aloin äitiys- ja vanhempainvapaalla pohtia, että nyt minun täytyy löytää työpaikka täältä Riihimäeltä ja lisäksi haluan, että minulla on päivätyö siinä vaiheessa, kun lapset lähtevät kouluun. Vanhempainvapaan lopulla hain opiskelevaan terveydenhoitajaksi HAMK:iin ja samalla laitoin viestiä Riihimäen seudun terveyskeskukseen, että voisin olla kiinnostunut keikkailusta terveyskeskuksen osastoilla. Olin terkkarissa hammalääkärin odotushuoneessa menossa hoidattamaan hampaitani, kun puhelimeni soi ja terkkarin rekryvastaava soitti. Hän tulikin tapaamaan minua hammaslääkärin odotushuoneeseen ja siitä penkistä minut sitten imaistiin töihin terveyskeskukseen.
Sain työskennellä Riihimäen seudun terveyskeskuksen kuntayhtymässä koko seutukunnan alueella (Riihimäki, Hausjärvi, Loppi) mitä monipuolisimmissa työtehtävissä. Tein koulun ja koulun harjoittelujaksojen ohella niin lyhyitä kuin pitkiä sijaisuuksia kaikilla terveyskeskuksen osastoilla (kuntouttava, geriatrinen ja akuutti) ja lisäksi tein vuoroja myös Oitin sairasvastaanotolla ja kotisairaanhoidossa (Riihimäellä ja Hausjärvellä). Kun terveydenhoitaja opintoja oli tarpeeksi kasassa, tein terveyskeskuksessa sijaisuuksia myös ennalta ehkäisyn puolella: Lopen kyläkouluilla, Hikiän neuvolassa, Riihimäen perhesuunnittelu-, äitiys- ja lastenneuvolassa, koulu- ja opiskeluterveydenhuollossa ja joukkopapa-seulontojen ottajana. Keikkailin myös vanhainkodilla ja Kanta-Hämeen keskussairaalan Riihimäen yksikössä erikoissairaanhoidon puolella. Siellä tutuiksi tulivat sisätaudit, neurologinen kuntoutus, ortopedia, yleiskirurgia, syöpähoidot kuin päiväkirurgiakin. Näiden työtehtävien kautta palvelujärjestelmä, ihmiselämän moninaisuus ja elämänkaaren aikaiset ilot ja surut tulivat vahvasti tutuiksi. Tutuksi tuli myös se, että jokaisessa paikassa duunia painetaan minimiresursseilla, mikä lisää alalla yleisesti ilmenevää eettistä stressiä ja jaksamishaasteita.
Valmistuttuani terveydenhoitajaksi 2008 lähdin kesätöihin Jokelan vankilan poliklinikalle valtion leipiin. Äärimmäisen mielenkiintoinen työpaikka, mikä näytti elämästä jälleen yhden puolen ja oli työympäristönä tyystin erilainen kuin aiemmat työpaikkani. Monen vangin kohdalla asiat olivat jo lapsuudesta lähtien lähteneet menemään pieleen. Kotiolot ja lähtökohdat elämään eivät olleet hääppöiset, mikä johti vääriin valintoihin kaveripiirien ja vapaa-ajan käytön suhteen. Jokela oli siitä mielenkiintoinen vankila, että ainakin silloin se toimi tutkintavankilana, mihin vastavangitut toimitettiin. Se toimi myös sakkovankilana ja koulutusvankilana, missä pitkää rangaistusta suorittavat saivat mahdollisuudet kouluttautua ammattiin. Rikosnimikkeitä ja rikollisia tuli kohdattua laidasta laitaan. Pahoinpitelyitä, tappoja, murhia, pedofiilejä, talous- ja huumerikoksista syytettyjä, liivijengiläisiä jne. Oli rikos mikä hyvänsä, niin samat terveyshuolet ja murheet ne meillä kaikilla on. Hoitajana minun tehtäväni oli auttaa vankia hänen terveyspulmissaan. Tässä työssä puhelintulkkaus ja tulkkipalvelu tulivat tutuksi. Vankilassa niitä hyödynnettiin paljon enemmän, kuin olin nähnyt missään julkisen terveydenhuollon toimintayksikössä nähnyt hyödynnettävän.
Olin sopinut vankiterveydenhuoltoon kesäsijaisuuden, jolle tarjottiin myös jatkoa. Saman aikaisesti minulle tarjottiin kuitenkin pitkää vuorotteluvapaa sijaisuutta Riihimäen terveyskeskuksesta terveydenhoitajana. Työnä oli puolipäiväinen toimi Eteläisen alakoulun kouluterveydenhoitajana ja puolikas toimi nuorisoasema Nupin terveydenhoitajana. Totta kai minä tällaisen sijaisuuden otin vastaan. Koin olevani onnekas, koska pääsin terveydenhoitajan töihin käsiksi heti valmistuttuani ammattiin ja tehtävän kuvakin oli itselleni varsin mielekäs. Terveydenhoitajana työskennellessä yhteistyö kolmannen sektorin, lastensuojelun, päihde- ja mielenterveyspalveluiden, Nupin, etsivän nuorisotyön, lasten ja nuorisopsykiatrian, erikoissairaanhoidon ym.tahojen kanssa oli työn arkipäivää.
Vuoden sijaisuuden jälkeen sain vakituisen toimen opiskeluterveydenhuollosta lukiolta. Lukiolta lähdin työkiertoon Hyriaan ja HAMKiin, jolloin myös ammattikoulun ja ammattikorkeakoulun opiskeluterveydenhuolto tulivat tutuiksi. Erot oppilaitosten välillä olivat selkeitä. Amiksessa painitaan melkolailla erilaisten ongelmien kanssa kuin lukiossa. Eniten huolta jo tuolloin herättivät puutteelliset resurssit mielenterveyspalveluissa. Jonot eivät vetäneet perustasolla eivätkä erikoissairaanhoitoon. Moni nuori jäi ongelmiensa kanssa melkolailla yksin ja minä terveydenhoitajana yritin kannatella sen minkä pystyin. Mikä parasta, nykyään työn tueksi on tarjolla IPC-koulutusta, mikä lisää valmiuksia mielenterveysasioiden käsittelyyn tehtävässä kuin tehtävässä. Terveydenhoitajien työaika on mitoitettu terveystarkastusten tekemiseen, seksuaalineuvontapalveluihin, pikaisiin ensiapuluonteisiin sairasvastaanottoihin, yhteisölliseen koulutyöhön ym. Heille ei ole resurssoitu työaikaa sairauden hoitoon tai psykiatristen jatkohoitoseurantojen tekemiseen.
Psykiatrinen hoitotyö kuuluu psykiatriaan erikoistuneille ammattilaisille. Oppilaitoksiin olisi hyvä saada psykiatristen sairaanhoitajien palvelut nuorten saataville. Joka kerta, kun nuori joutuu lähtemään tutusta toimintaympäristöstä asioimaan johonkin muualle, se kasvattaa kynnystä palvelun pariin hakeutumiseen. Palveluita on aina helpompi käyttää, kun ne sijaitsevat lähellä ja ne ovat helposti saatavilla. Tästä syystä sote-uudistuksessa on huolehdittava siitä, että kouluihin ja oppilaitoksiin saadaan riittävästi koulu- ja opiskeluterveydenhuoltoon resursseja terveydenhoitajalle ja lääkärille ja lisäksi psykiatrisen sairaanhoitajan työpanos.
Myös oppilas- ja opiskelijahuollon psykologin ja kuraattorin palveluihin pitää saada ehdottomasti lisää resursseja sosiaalipuolen asioiden hoitamiseen, verkostomaiseen ja yhteisölliseen koulutyöhön, perheiden kanssa tehtävään yhteistyöhön, oppimisvaikeuksien, kiusaamistapausten ym. selvittämiseen. Jatkossa kaikki ammattilaiset työskentelevät samalla hallinnonalalla ja saman budjetin alla, joten yhteistyö tulee luontaisesti tiivistymään nykyisestä eri ammattiryhmien välillä. Tähän yhteistyöhön pitää tiiviisti kytkeä muut terveys- ja sosiaalipuolen toimijat mukaan ja miksei myös pelastuspuolikin varautumissuunnittelun osalta. Yhteistyön rakenteet ja mallit evät kuitenkaan synny eikä tapahdu itsestään, vaan tähän tarvitaan päämäärätietoista muutosjohtamista, aikaa ja resursseja toimintamallien ja työtapojen uudistamiseksi.
Terveydenhoitajana työskennellessäni aktivoiduin meidän Tehyn paikallisessa ammattiosastossa. Aktivoitumisen taustalla vaikutti halu vaikuttaa alalla ilmenneisiin epäkohtiin. Ammattiyhdistystoiminta oli minulle ensi kosketus kokoustamiseen ja yhdistysmaailmaan. Kaikki oli uutta ja jännittävää. Sihteerinä toimiminen oli helppo tapa aloittaa hommat. Sen kun vaan kirjasi, mitä muut puhuivat. Kokousissa käsiteltyjen asioiden myötä mielenkiinto ay-toimintaa kohtaan heräsi entisestään. Ja sattuipa sitten niin, että eräänä työpäivänä opiskeluterveydenhuollossa selasin Facebookia lounastauolla ja huomasin, että Tehy etsii keskustoimistolleen järjestöasiamiestä opiskelijatoimintaan. Totesin, että tuo hommahan on ihan minulle nakutettu. Tykkään työstä opiskelijoiden parissa ja Tehy itsessään oli mulle suuri ja merkityksellinen juttu. Laitoin hakemuksen sisään ja yllätyksekseni tulin valituksi.
Siitä alkoi työurani sote-alan edunvalvonnan parissa. Ensin työskentelin opiskelija ja nuorisotyössä järjestöyksikössä. Järjestin opiskelijatapahtumia ja koulutustilaisuuksia ja organisoin opiskelijatyötä valtakunnan tasolla. Siirtymä järjestötyöhön innosti minua opiskelemaan lisää. Opiskelin ensin maisteritasoisen järjestö- ja nuoristotyön ylemmän ammattikorkeakoulututkinnon, yhteisöpedagogi (YAMK) ja tämän perään yhteiskuntatieteiden maisterin tutkinnon (YTM) pääaineenani yhteiskuntapolitiikka. Kouluttauduttuani lisää, minulle tarjoutui mahdollisuus siirtyä vaativiin asiantuntijatehtäviin Tehyn yhteiskuntasuhteet ja kehittäminen toimialalle terveyspoliittiseksi asiantuntijaksi. Nykyisessä työssäni työskentelen sote-alan ammattihenkilölainsäädäntöön ja työlainsäädäntöön liittyvien edunvalvonta-asioiden parissa. Työpöydälläni on mm. hyvinvoinnin ja terveyden edistämiseen, ilmastonmuutoksen sote-sektori vaikutuksiin, sosiaaliturvaan ja mielenterveyskysymyksiin liittyviä asioita. Koronarokotuksiin liittyvät lainsäädäntöhankkeet ja edunvalvontakysymykset ovat työllistäneet minua viimeisen vuoden aikana melko paljon. Työpaikkana Tehy on tarjonnut näköalapaikan koko valtakunnan sote-kenttään. Tiedän miten asiat ovat muualla ja miten ne vertautuvat meidän Kanta-Hämeen tilanteeseen.
Työn ja opintojen kautta hankittua osaamista olen täydentänyt lukuisilla alaan liittyvillä luottamustoimilla, joiden kautta kokonaiskuva on täydentynyt kattavaksi. Olen nykyään Riihimäen seudun terveyskeskuksen kuntayhtymän hallituksen jäsen, mitä kautta perusterveydenhuollon tuottamiseen, organisointiin ja toiminnan haasteisiin liittyvät kysymykset ovat minulle tuttuja. Mielestäni meillä on täällä Riihimäellä toimiva seutukunnallinen perusterveydenhuolto, mikä tarjoaa hyvän mallin myös hyvinvointialueen perusterveydenhuollon sote- ja perhekeskusten pohjaksi. Kanta-Hämeessä on useita seutukuntia, joiden varaan lähipalvelut kannattaisi mielestäni seutukunnittain rakentaa. Näiden seutukeskusten välille pitää rakentaa toimivat yhteistyörakenteet, joilla turvataan palvelu saantia koko maakunnassa. Taloudellisten resurssien ja henkilöstö saatavuusongelmien kannalta on järkevää keskittää toimintoja leveämmille hartioille, joilta palvelut on helpommin vietävissä vastaanottoina, mobiileina ja digi-palveluina kuntatasolle. Haja-asutusalueiden rekrytoinneissa on ongelmia valtakunnallisella tasolla, joten niihin panostamisen sijaan keskittyisin vahvistamaan ns. kotipesän kuntoon, mistä palvelut on helpompi tuottaa koko seutukuntaan. Kaikista tärkeintä on se, että henkilö viihtyy ja on sitoutunut työhönsä. Tämän eteen meidän on päättäjinä tehtävä kaikki voitava.
Tällä hetkellä ihan mielettömän työkuorman perusterveydenhuollolle aiheuttaa korona ja sen hoitamiseen tehdyt panostukset. Kaikista muista toiminnoista on jouduttu tinkimään, vaikka tiedetään, että se tulee hoitovelan muodossa yhteiskunnalle todella kalliiksi. Pitkäaikaissairaat tarvitsevat seurantakäyntinsä ja lapset neuvolakäyntinsä. Tekijöitä vaan ei yksinkertaisesti ole enää saatavilla, joilla sekä normaalit toiminnot että koronaan liittyvät toiminnot pystytään ylläpitämään yhtäaikaa täysmitallisesti. Henkilöstöpula alkaa alalla olla todella paha. Onneksi sentään suun terveydenhuollosta ja kuntouttavasta toiminnasta ollaan pystytty pitämään kiinni suht hyvin myös pandemian aikana. Toivottavasti tästä koronasta päästään pian!
Olen myös Kanta-Hämeen sairaanhoitopiirin valtuuston jäsen, mitä kautta Kanta-Hämeen erikoissairaanhoidon tilannekuva on minulle tuttu. Suurin haasteemme erikoissairaanhoidon osalta on se, että asiakkaat hakevat palveluaan muualta kuin omasta maakunnasta. Asiakas on muualla, mutta kulut ovat meillä. Tähän on saatava muutos. Meidän on tulevaisuudessa oltava edelläkävijä perusterveydenhuollon ohella myös laadukkaan erikoissairaanhoidon tuottajana. Työntekijöiden on pystyttävä kehittymään parhaaksi versioksi itsestään ja työtä ja toimintatapoja on kehitettävä jatkuvasti näyttöön ja tutkittuun tietoon perustuen. Hyvinvointialueen on tulevaisuudessa integroitava erikoissairaanhoito vahvaksi osaksi seutukunnallista perusterveydenhuollon toimintaa poliklinikkatoimintana, kun taas erikoissairaanhoitoa vaativa sairaanhoito ja yöaikainen päivystys on keskitettävä vahvasti Hämeenlinnaan. Keskittämällä ja tarkoituksen mukaisella työnjaolla turvataan resurssien riittävyyttä.
Ensihoitoa ja kotisairaalatoimintaa ja ensivastetta pitää kehittää niin, että se pystyy hoitamaan osan sairastapauksista 24/7 valmiudella kotona ilman että kaikkia asiakkaita tarvitsee erikseen kuljettaa päivystyksiin hoitoa ja apua saamaan. Kuljettelu on suuri kuluerä. Tärkeää mielestäni myös olisi, että mielenterveyden ensiapu ja sosiaali- ja kriisipäivystys ovat hyvin resurssoitu 24/7 toiminnan osalta. Kun toiminta on tarkoituksenmukaista, kuluvirrat saadaan paremmin hallintaan, jolloin säästyy resursseja itse työn ja toimintojen kehittämiseen asiakkaan parhaaksi. Näitä lisäresursseja toivon luonnollisesti kaikkieen hyvinvointialueen sosiaali-, terveys ja pelastusalan työhön lisää. Resurssit tässä minun visiossani tulisivat palveluverkon ja palveluiden optimoinnista parhaiten asiakkaiden tarpeita vastaavaksi.
Myös seurakunnan luottamustoimet ovat monipuolistaneet näkemystäni sote-alasta. Olen jäsen perheasiainneuvottelukeskuksen johtokunnassa ja sairaalasielunhoitoa käsitelevässä työryhmässä, joissa olen paljon pohtinut mm. erotyöhön liittyviä kysymyksiä ja elämän loppupuolen ja saattohoidon asioita. Osaamistani täydentävät myös luottamustoimet kuntien eläkevakuuttajan KEVAn varavaltuutettuna ja Terveydenhuoltoalan työttömyyskassan hallituksen varajäsenenä, joiden kautta julkisen alan työuriin, eläkkeisiin ja työttömyyteen liittyvä asiat ovat tulleet minulle tutuiksi. Suomen sairaanhoitajaliiton hallituksen jäsenyys, sekä paikallisella tasolla Etelä-Hämeen sairaanhoitajien hallituksen jäsenyys ovat pitäneet minut tiiviisti mukana hoitotyön ajakohtaisissa teemoissa, alan kehityssuunnissa ja aluekohtaisista eroavaisuuksista.
Ala ja ammatti on minulle edelleen sydämenasia, minkä johdosta kannan vaalikuvassanikin ylpeydellä sairaanhoitajamerkkiäni. Minusta on hienoa olla lähihoitaja, sairaanhoitaja ja terveydenhoitaja. Jokainen ammattini on minulle yhtä tärkeä ja arvokas. Omasta mielestäni minulla on ollut kiva ja monipuolinen työhistoria, joka kokonaisuudessaan on luonut minulle kattavan kokonaiskuvan sote-alasta ja sen kehityssuunnista. Luetteloon voisi lisätä vielä ne opintoaikaiset työharjoittelupaikat, kuten naistentaudit ja synnytykset, lapsivuodeosasto, lastenosasto, Ekokemin työterveyshoitajana toimiminen, päiväkoti, psykiatrinen suljettu osasto…, jotka monipuolistivat tätä kuvaa entisestään. Tähän päälle kun lisää poikkitieteellisen koulutustaustan ja lukuisista luottamustoimista karttuneen osaamisen, koen että minulla on hyvä kompetenssi ja osaamispohja tarjolla aluevaltuutetun tehtävään. Jos olet kanssani samoilla linjoilla, kirjoita äänestyslappuusi 336 <3
