Kysymyksen yksi vapaamuotoinen perustelu
Iso selvityspaketti on laadittu päätöksenteon pohjaksi, joissa on kuvattu erityyppisiä tulevaisuusskenaarioita. Itse tässä kohtaa valitsen skenaarion B. On huomattava, että yksikään näistä skenaarioista ei tule sellaisenaan olemaan hyvinvointialuejohtaja Naukkarisen pohjaesitys hyvinvointialueemme rakenteesta. Virkavastuulla tehtävän esityksen on oltava sellainen, että se kattaa lakisääteiset palvelut ja asiakas- ja potilasturvallisuuden toteutumisen, oli palveluverkko ja palveluiden toteuttamistapa mikä hyvänsä. Sen jo tiedämme, että valtion ja valtionvarainministeriön asettama raami on tiukka, joka rajaa päätöksenteon mahdollisuudet melko suppeiksi. Päätökset eivät tule olemaan helppoja.
Kysymyksen kaksi vapaamuotoinen perustelu
Jo hyvinvointialueita perustettaessa oli tiedossa, että hyvinvointialue vuokraa kunnilta nyt käytössä olevat kiinteistöt määräajaksi. Talousraami pakottaa pohtimaan millaisella palveluverkolla ja palveluilla pystymme parhaalla mahdollisella tavalla vastaamaan oman alueemme väestön tarpeisiin nyt ja tulevaisuudessa. Hyvin todennäköistä on, että kaikkea hyvinvointialueille siirtynyttä rakennusmassaa ei tulla tarvitsemaan jatkossa. Tulevaisuudessa kokonaisuus pitänee sisällään yhden keskusairaalan ja kolminapaisesti keskittyneet sote- ja perhekeskukset sivupisteineen (kunnissa esim. kouluterveyden yhteydessä), sekä liikkuvat ja digitaaliset kotiin vietävät palvelut. Tarvetta määriteltäessä on huomioitava skenaariotyössä esiin nostetut realiteetit esim. ikärakenteen ja palvelutarpeen muutoksesta, alueen asukkaiden ja kolmannen sektorin toimijoiden näkemykset, muuttoliike ja henkilöstön saatavuuteen liittyvät asiat. Päätösten on perustuttava realistisiin tulevaisuuskuviin, toimeenpano on toteutettava porrastetusti ja päätösten vaikutusten ennakkoarviointi sekä jälkikäteisseuranta on järjestettävä huolella.