Sairaanhoitajien opiskelijakysely oli jälleen karua luettavaa. Sama toistuu kyselyissä vuodesta toiseen. Opiskelijoita kohdellaan huonosti.
Tätä ihan samaa paskaa sain myös itse osakseni opiskellessani ammattiin. Minulle ei puhuttu, minua ei katsottu ja minua ei kutsuttu nimellä. Minut haukuttiin osaston kahvihuoneessa kaikkien katsellessa pystyyn, kun pysähdyin aamutoimien lomassa juttelemaan asiakkaan kanssa. Samaan syssyyn haukuttiin myös kädentaitoni ja petausosaamiseni.
Meinasin repiä todistukseni kun valmistuin lähihoitajaksi ja jatko-opiskeluja sairaanhoitajaksi/ terveydenhoitajaksi arvoin pitkään. Onneksi uskalsin jatkaa opiskeluja ja kääntää paskan kokemuksen voimavaraksi. Pitkälle on menty, mutta edelleen meinaa ahdistus iskeä pintaan, jos joku tilanne nykyhetkessä muistuttaa asetelmaa menneestä. Sellaisia ne traumat ovat. Vaikuttavat vahvasti siihen, mitä olemme ja miten reagoimme tässä ja nyt.
Eniten minua jaksaa ihmetyttää ja kummastutta se, että kuinka aikuiset ihmiset kehtaavat kiusata ja dissata elämään kasvamassa olevia ja ammattiin opiskelevia nuoria tällä tavalla? Jos uran alkuvaiheessa oleva ihminen ei osaa jotakin, niin siihen ei auta taivastelu, yksilön pystyyn haukkuminen tai oppilaitoksen syyttely. Siihen auttaa se, että asia ohjataan käytännössä ja opastetaan miten se tehdään ja miksi sen tekeminen on tärkeää. Asioilla ja niiden tekemisellä pitää olla joku järki ja syy-seuraussuhde, jotta ne tarttuvat osaksi ammattiin kasvavan kokonaisymmärrystä.
Jokaiselle on annettava mahdollisuus harjoitella ja kokeilla, sekä korjata ja parantaa toimintaansa, jos tilanne sitä vaatii. Tätä varten palautteen pitää olla säännöllistä ja sen pitää olla sellaista minkä perusteella henkilö pystyy aidosti korjaamaan käytöstään tai toimintaansa toisenlaiseksi. Jos henkilö ei ohjauksen ja palautteenkaan perusteella ole kykenevä hallitsemaan asiaa, niin asiasta keskustellaan opiskelijan ja opettajan kanssa arvioinneissa, ei kahvipöydässä ruotimalla.
Kohtele muita niin kuin toivoisit itseäsi kohdeltavan.